Millä korvata sokeri ja keinot makean himon vähentämiseen
Sokerin korvaaminen keinotekoisilla makeutusaineilla ei ole suositeltavaa, sillä ne saavat ihmisen pysymään ”makean maussa” eikä niiden runsas nauttiminen ole myöskään terveydelle hyväksi. Parasta olisi, jos opittaisiin vähemmän makeaan makuun ja opittaisiin saamaan makeus luontaisista aineista, kuten hedelmistä ja marjoista.
Smoothieen makeuden tuovat banaani, ananas, mango, papaija tai muut makeat hedelmät. Voit myös kokeilla kuivattuja hedelmiä kuten taatelia, aprikoosia tai viikunaa. Kuivattuja hedelmiä käytettäessä on hyvä liottaa ne ensin vedessä, jotta ne sekoittuvat tehosekoittimessa paremmin. Liotusvettä voi myös käyttää sellaisenaan makeuttamaan smoothieta. Hedelmien makeudesta puhuttaessa puhutaan fruktoosista, sakkaroosista ja glukoosista. Ja näitä syömällä verensokeri nousee. Tällöin tulee ottaa huomioon, että esimerkiksi smoothiessa on hyvä olla hedelmien lisäksi aina jotain kuitupitoista (esim. kaurahiutaleita tai leseitä) sekä mielellään myös jotain proteiinipitoista (esim. rahkaa tai jogurttia). Nämä elementit tasaavat verensokerin nousua. Ei myöskään ole mielekästä syödä esimerkiksi viittä banaania päivässä. Näiden glykeeminen kuorma edesauttaa verensokerin turhaa nousua ja tätä myöten myös turhien kilojen kertymistä. Jos sinulla on ollut tapana syödä yhtä tai kahta eri hedelmää useampi kappale päivittäin, kokeile voisitko vaihtaa osan näistä toisiin hedelmiin tai kaikista mieluiten marjoihin tai kasviksiin. Niiden vaikutus verensokeriin ei ole niin dramaattinen.
Hunaja, agavesiirappi, vaahterasiirappi, kookossokeri, koivusokeri (ksylitoli) ja stevia ovat luonnollisempia ja terveellisempiä tapoja makeuttaa esimerkiksi leivonnaisia. Oli sitten kyse perinteisestä leivonnasta tai trendikkäästä raakaleivonnasta. Tällöinkin kannattaa ottaa huomioon näiden makeuttajien sisältämä energiamäärä ja se tosiasia, että niillä on kaikilla aika korkea glykeeminen indeksi (paitsi ksylitolilla) eli ne nostavat verensokeria nopeasti. Ne myös pitävät yllä joidenkin kohdalla riippuvuutta makeasta, joten niiden käytön suhteen kannattaa olla tarkkana mikäli haluat todella päästä irti sokerista. Kun koet päässeesi irti sokerinhimosta, suosittelen ottamaan käyttöön näitä makeuttajia sopivassa määrin.
Vnkkejä: Mieti jatkoa ajatellen mitkä voisivat olla sinun herkkujasi, jos olet päässyt irti sokerinhimosta. Voisitko kokeilla joskus makeaa smoothieta jälkiruuaksi? Tai voisitko napostella muutaman kuivatun hedelmän karkkien sijaan? Voisitko makeuttaa leipomuksesi pelkällä hunajalla tai koivusokerilla?